Länsi

Länsi Länsi-Uudenmaan asumisen, matkailun ja yrittämisen sivusto Espoosta länteen ja Helsingistä lounaaseen sijoittuva Länsi-Uusimaa on täynnä mahdollisuuksia.

Voit rakentaa elämäsi omien arvojesi mukaisesti vanhaan villaan meren tai järven rannalle, uuteen kerrostaloon keskelle kaupunkia, idylliseen maalaismiljööseen isoine puutarhoineen ja kotieläimineen tai vaikkapa turvalliseen mökkikylään palveluiden lähelle. Tulevaisuudessa työtä tehdään yhä enemmän paikasta riippumattomana kotityöpisteessä tai vaikkapa loma-asunnolla. Tärkeintä on mitä teet, ei mi

ssä teet. Tämä tuo Länsi-Uudenmaan aivan eri lailla saavutettavaksi ja avaa mahdollisuuden tehdä töitä siellä, missä sydän viihtyy. Lännessä kaikki on mahdollista. Länsi-Uudellamaalla pieni ihminen onkin yhtäkkiä iso ihminen. Omasta elämästään ja omasta hyvinvoinnistaan saa otteen, kun on tilaa hengittää ja ajatella. Arkielämästä ei tarvitse sulkea pois itselleen tärkeitä asioita, sillä Lännessä ”sitten kun” on juuri nyt. Juuri nyt on hyvä hetki nauttia läheisten kanssa arjesta. Juuri nyt on hyvä hetki istahtaa kahvilaan, keskittyä konserttiin, ihailla uutta taidenäyttelyä, osallistua liikuntatapahtumaan tai kylätoimikunnan perennatorille. Luontoarvoiltaan rikas Länsi-Uusimaa on runsas vapaa-ajan tarjonnaltaan. Seutu on luovuuden lähde. Työn vastapainoksi liikutaan sisällä ja ulkona, laduilla ja luodoilla, monitoimisaleissa ja hyvinvointikeskuksissa. Länsi-Uusimaa on ylpeästi oma itsensä, kaksikielinen mahdollisuuksien alue pääkaupunkiseudun kainalossa, nykyisen ja entisen pääkaupungin välissä. Vahvat teolliset perinteet elävät rinnakkain palveluyrittäjyyden, luovien ja osaamisintensiivisten alojen kanssa ja tukevat toinen toisiaan. Osaava ja tyytyväinen työvoima luo suotuisan pohjan yritysten menestymiseen. Länsi-Uudellamaalla haaveista tehdään totta. Täällä Lännessä voit elää unelmaasi todeksi arjessa joka päivä ja joskus arkikin on kuin unelmaa. Lähde rohkeasti Länteen - Länsi-Uusimaa on lähellä!

Länsi-Uudellemaalle oma yritysten kasvuohjelma!- Länsi-Uudenmaan yritysten Kasvupolku oiva väylä löytää yrityksiä, joill...
01/04/2016

Länsi-Uudellemaalle oma yritysten kasvuohjelma!
- Länsi-Uudenmaan yritysten Kasvupolku oiva väylä löytää yrityksiä, joilla on halua kasvaa. Tällaista tapaa ei ole aiemmin toteutettu, vaan yrityksiä on autettu toimialakohtaisesti, yksittäin tai jonkun hankkeen kautta, Novago Yrityskehitys Oy:n ohjelmajohtaja Erja Vaarala sanoo.

Oman Kasvupolun järjestämiseen innoitti myös raaseporilaisen sähköautokehittäjä Toroidionin menestys viime vuoden Kasvu Open*ssa. Yritys voitti Fast Track Energy-Kasvupolun ja sai kunniamaininnan myös valtakunnallisen tason finaalissa.

Energia-Kasvupolulle sparraukseen pääsi viime vuonna myös Abillion Oy Siuntiosta. Yrittäjä Matias Tainela kertoo sparraukseen osallistumisen jälkeen tapahtuneen paljon.
– Olemme saaneet rahoitusta, minkä avulla ultraääneen perustuva, teollisuuden tuotantolaitteita puhdistava tuotteemme on edennyt tuotekehitykseen ja patentin hakemiseen. Lisäksi henkilöstön määrä on kasvanut viime keväästä kahdesta viiteen, Tainela kertoo.

Tainela on avaustilaisuudessa kertomassa, millainen kokemus Kasvu Openiin osallistuminen oli yritykselle.
– Parasta antia oli kontaktien luominen. Harvemmin tarjoutuu tilaisuutta saada kovan tason asiantuntijoiden aitoja näkemyksiä henkilökohtaisesti.

Starttitilaisuus on Rantasipi Siuntion Kylpylän auditorissa 7.4. klo 13 - 16. Tervetuloa! Ilmoittautumiset: https://www.lyyti.fi/reg_2016/Startti_3801

Lue lisää Länsi-Uudenmaan kasvupolusta: https://www.kasvuopen.fi/…/lansi-uudenmaan-kasvupolku-start…

Seudullinen tiedotuslehti KasvuKraft 1/2015 on luettavissa linkistä: http://goo.gl/BdQbBSToivotamme kaikille yhteistyöta...
23/06/2015

Seudullinen tiedotuslehti KasvuKraft 1/2015 on luettavissa linkistä: http://goo.gl/BdQbBS

Toivotamme kaikille yhteistyötahoille aurinkoista kesää!

KASVUKRAFT - KASVUKRAFT

Matkailustrategiaa kehittämässä  kuudenkymmenen muun kanssa. Hyviä avauksia ja joukkovoimaa!
04/12/2012

Matkailustrategiaa kehittämässä kuudenkymmenen muun kanssa. Hyviä avauksia ja joukkovoimaa!

15/06/2011

Tervetuloa Länteen! Käy katsomassa myös Länsi-Uudenmaan asumisen, matkailun ja yrittämisen portaali osoitteessa Länsi.fi!

15/06/2011

Länsi-Uusimaa esittäytyy Oma Koti –messuilla 7.-10.4.2011 Helsingin Messukeskuksessa. Tule tutustumaan kuntiemme tonttitarjontaan ja asumisen mahdollisuuksiin. Messuilla tavataan!

15/06/2011

Länsi-Uusimaa on täynnä talvilomatekemistä. Tule päiväseltään tai vietä koko lomaviikko kierrellen pitkin poikin Länttä. Länsi-Uusimaa odottaa talvisia lomailijoita!

Osoite

Ylhäntie 1
Karjalohja

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Länsi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria