04/11/2025
Kun katsoo tätä aikaa ja sen arvoja, tulee usein hiljaiseksi.
Mitä sivistys oikeastaan on?
Missä on inhimillisyys, lempeys, yhteys?
Moni meistä elää paineessa olla tehokas ja tuottava, vaikka sielu kaipaakin yhteyttä ja merkitystä.
Luonto heikkenee silmiemme edessä, ja me yritämme selviytyä yhä kiihtyvässä tahdissa – usein irrallaan siitä, mikä on oikeasti elävää ja totta.
Suuri Äiti on ollut hiljennetty liian kauan.
Maailman lapset itkevät — eivät vain ihmiset, vaan myös puut, vedet ja eläimet.
Meille on esitelty ja opetettu tämä patriarkaalinen järjestelmä, jossa nyt elämme – ja jossa olemme eläneet jo pitkään.
Luonnonkansat, ne jotka vielä elivät maan ja taivaan rytmien kanssa sopusoinnussa, on monin paikoin yritetty vaientaa tai häivyttää pois.
He ymmärsivät elämän kehän, yhteyden kaikkeen, ja oman paikkansa sen kudelmassa. Silti heitä pilkattiin ja vähäteltiin “sivistyksen” nimissä.
On aika palata takaisin.
Kääntyä kohti sisäistä voimaa, löytää todellinen viisaus.
Kivi kiveltä, askel askeleelta, voimme avata polkua kohti totuutta —sitä, joka nousee kehostamme, tunteistamme ja kaipauksesta yhteyteen.
Totuus ei ole koskaan objektiivinen.
Elämä on aina subjektiivinen kokemus – elävä virta, jossa jokainen hetki muotoutuu suhteessa siihen, miten olemme läsnä.
Kun antaudumme tälle virralle, palaamme yhteyteen elämän itsensä kanssa, ja sen kautta kaiken kanssa.
Siinä virrassa ihminen täyttyy – ei omistamisesta, vaan olemisesta.
Siinä alkaa muistaminen: että olemme osa kaikkea, mitä on.
