24/12/2025
Tässä tämä jouluaiheinen tarina kokonaisuudessaan
TONTTU TUMPELON KARKOITUS JOULUMAASTA KELOSYÖTTEELLE, LAPIN PORTINVARTIJOIDEN KOULUTETTAVAKSI
OSA I: TONTTUMAAN MODERNI TUHO
Kaikki alkoi siitä, kun Joulupukki päätti suorittaa Joulumaan historian suurimman uudistuksen. Maailman lapsiluku oli kasvanut reilusti yli miljardiin, ja perinteinen, pienten pajojen malli ei enää pystynyt vastaamaan lahjojen kysyntään. Lahjapajaa oli laajennettava nykyaikaiseksi tehtaaksi – ainoastaan huippumoderni automaatio voisi taata, että lahjat ehtisivät ajoissa maailman joka kolkkaan.
Kun Joulupukin uusi, kiiltävä ja monimutkainen lahjatehdas valmistui, Pukki teki valinnan, joka tullaan muistamaan Joulun mustimpana hetkenä. Hän nimitti tehtaan johtajaksi innokkaan, m***a ikuisesti jonnekin katseellaan harhailevan Tonttu Tumpelon.
Ensimmäiset pari kuukautta menivät ongelmitta. Tumpelo pystyi hoitamaan johtamisen, kunhan vain pysyi lähellä ohjauspaneelia. M***a Tumpelolla oli salainen, kaiken kuluttava intohimo: hän unelmoi lukevansa kaikkien aikojen suurimman Joulun lahjaopuksen. Sellaisen, joka auttaisi lahjojen teossa.
Eräänä kohtalokkaana aamuna Tumpelo otti mukaansa tehtaalle suuren ja paksun kirjan, jonka hän oli löytänyt Pukin salaisesta arkistosta. Kirja oli nimeltään ”Kaikki Käärekirjat ja Paperisidontatekniikat – 1000 Parasta Solmua”. Tumpelo uppoutui lukemiseen niin syvästi ja haltioituneesti, että hän ei nähnyt, kun yksi koko tehtaan läpi kulkevista päälinjoista tukkeutui jyrkän kulman jälkeen.
Vaikka tehtaalla oli hätäautomaatio tällaisia tilanteita varten, se ei toiminut – Tumpelo oli edellisenä päivänä vahingossa irrottanut päävirtajohdon latatakseen siihen kynänsä. Tukkeutunut hihna alkoi pyöriä yhä kiihtyvällä vauhdilla, ja se veti nopeasti tehtaan muutkin linjat, vaihteistot ja moottorit hallitsemattomaan pyörimisliikkeeseen.
Koko tehdas alkoi täristä ja vinkua, kunnes valtava metallin vääntymisen ja hirveän paukkeen ääni repi ilmaa: koko moderni lahjatehdas romahti savuavaksi, höyryäväksi romukasaksi.
Onneksi yksikään tonttu ei loukkaantunut, m***a Joulumaan lahjatuotanto oli pysähdyksissä.
OSA II: KARKOTUS
Romahduksen nostattamasta pölypilvestä asteli esiin itse Joulupukki. Ei kuulunut "ho-ho-hoo' ta" ei. Hän oli myrskyisän synkkä, ja hänen partansa hapsut tuntuivat kihartuvan suoriksi vihasta.
"Tonttu Tumpelo!" Pukki jyrisi, ja ääni kaikuili Joulumaan tyhjyydessä. "Sinun tehtäväsi oli valvoa tuotantoa, m***a sinä luit. Nyt meillä ei ole tehdasrakennusta, ja miljoonien miljoonien lahjojen valmistus on kesken! Tällä katastrofilla on oltava seuraukset!"
Tonttu Tumpelon punainen tonttulakki putosi maahan. Hän yritti selittää, että kirja oli pakollista kirjallisuutta tehtaan johtajalle, m***a Pukki kohotti kätensä.
"Menneitä ei voi muuttaa. En voi antaa sinulle potkuja, m***a en voi myöskään antaa sinun jäädä tänne sekoittamaan enempää.
Sinut karkotetaan! Matkustat heti Suomen eteläisimmälle tunturialueelle, Etelä-Lappiin, no miltei Etelä-Lappiin, Joulumaan eteläisimpään osaan, Syötteelle. Siellä sinun täytyy löytää Kelosyötteen peikkopolku ja odottaa.
Kunhan olemme saaneet Joulun pelastettua ja uuden tehtaan pystyyn, palaan luoksesi antamaan sinulle lopullisen tuomion siitä, mikä on uusi paikkasi Joulumaassa."
Pukki antoi Tumpelolle pergamentin, jossa luki vain osoite: Kelosyöte. Lapin Portinvartijat.
OSA III: PEIKOT JA PORTINVARTIJAN VALA
Tonttu Tumpelo, paksun kirjansa kanssa kainalossa, nousi Joulupukin vanhimman ja jääräpäisimmän poron, Pölkyn, selkään. Pölkky lennätti hänet nopeasti Joulumaan eteläisimmälle rajalle, Suomen eteläisimmille tunturialueelle, Syötteelle.
Joulupukin vanhan kartan mukaan, Kelosyötteellä oli Joulupukin portti sekä Pohjoiseen että Etelään, ja siksi sillä oli erityinen, puolueeton vartijajoukko.
Pölkky jätti Tumpelon lumiseen, m***a jylhään metsään. Tumpelon täytyi itse kavuta Kelosyötteellä rinnettä ylös löytääkseen Peikkopolun. Polku oli täynnä kelopuun tyvipätkiä, sammalpeitteisiä kiviä ja vanhan metsän hiljaisia sieluja.
Lopulta Tumpelo saapui luolamaisen rakennelman eteen, joka oli rakennettu ikivanhoista, tummista kivistä. Rakennelman ovella istui kaksi muhkeaa ja ryppyistä peikkoa, jotka olivat pukeutuneet harmaaseen ja karvaiseen takkiin. Peikkojen karvaisissa korvissa oli hopeisia renkaita. Nämä olivat päällikkötason portinvartijoita.
Vanhempi peikoista, jonka nimi oli Kanto, katsoi Tumpeloa pienillä, m***a terävillä silmillään.
"Oletko sinä Tumpelo, se Tumpelo, joka pystyi tuhoamaan koko tehtaan, koska luit liikaa?" Kanto kysyi ääni, joka kuulosti soran pureskelulta.
"Kyllä, olen minä," Tonttu Tumpelo kuiskasi.
Peikko Kanto osoitti vieressään olevaa valtavaa kivitaulua. Kivitaluluun oli kirjoitettu kultaisin kirjaimin julistus, jonka Joulupukki oli antanut vuonna 1994:
Siinä lukee kutakuinkin näin.
”Minulla on kunnia julistaa Kelosyöte ja koko Syötteen alue Joulumaan eteläisemmäksi osaksi sekä Lapin portiksi. Ja Kelosyötteen veikeät peikot Lapin ja Joulumaan portinvartijoiksi". Heidän tehtävänsä on myös opettaa kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa, sillä he ovat olentoja, jotka eivät ole kiirehtineet minnekään yli 1000 vuoteen.
"Me emme ole tonttuja," toinen peikko, Juuri, sanoi, katsoen Tumpeloa ylhäältä alas. "Me olemme erikoispeikkoja. Ja meidän tehtävämme on opettaa tonttuja, jotka eivät osaa olla läsnä. Meillä on sinulle kammio, Tumpelo. Siellä sinä odotat Pukin lopullista tuomiota. Siihen asti, olet meidän oppilaamme. Etkä lue sanaakaan paksusta kirjasta, ennen kuin olet oppinut tarkkaavaisuuden taidon."
Tonttu Tumpeloa astui kiviluolan sisään. Karkotus oli alkanut, ja hän oli Lapin ja joulumaan portinvartijoiden, peikkojen, huostassa.
OSA IV: TONTUN KÄRSIVÄLLISYYSKOE
Tonttu Tumpelon kammio oli kylmä ja kivilattiaa peitti vain ohut kerros kuivia männynneulasia. Se oli valaistu ainoastaan yhdestä pienen pienestä aukosta katossa, josta siivilöityi sisään heikko valojuova. Tumpelo asetti arvokkaan kirjansa, ”Kaikki Käärekirjat ja Paperisidontatekniikat – 1000 Parasta Solmua”, varovasti nurkkaan, kauas silmistään. Hän tunsi olonsa surkeaksi.
Seuraavana aamuna Peikko Kanto astui sisään, ääni karkeana.
"Tonttu Tumpelo," Kanto sanoi. "Aika oppia läsnäolon taito. Kärsivällisyyden ensimmäinen oppitunti. Tule mukanani.
Kanto johti Tumpelon luolan perälle, missä oli valtava, vihreästä aventuriinista tehty pöytä. Pöydällä oli kaksi pientä, himmeää hopeakannua ja yksi ainoa, täysin sileä, tummanruskea puukiekko.
"Sinun tehtäväsi," Kanto selitti, "on istua tähän pöydän ääreen, asettaa tämä puukiekko tähän kohtaan pöytää ja kääntää sitä vasemmalle 16 789 kertaa. Kun olet suorittanut tehtävän, ilmoita siitä minulle. M***a, Tumpelo, et saa koskaan siirtää katsettasi pois puukiekosta. Jos katsot pois, aloitat alusta."
Tumpelo nielaisi. Hän laski, kuinka m***a kertaa hän oli kuullut numeron.
"Kuusitoista tuhatta seitsemänsataa kahdeksankymmentä yhdeksänkö?" hän kysyi epäuskoisena.
"Juuri se," Peikko Juuri sanoi, ilmestyen Kannon takaa. "Ja me tarkkailemme sinua. Meillä, muistathan, on ollut aikaa. Tontut ovat kiirehtijöitä. Me emme."
Tumpelo istahti. Hän asetti puukiekon pöydälle ja aloitti.
Yksi. Kaksi. Kolme. Hän käänteli kiekkoa vasemmalle, sormenpäät alkoivat nopeasti tuntua aroilta. Tuhannen kierroksen jälkeen hänen silmänsä harhailivat. Hän tuijotti hopeakannua, miettien, oliko se täynnä kuumaa kaakaota vai jotain muuta.
"Nolla!" Peikko Juuri karjaisi. "Aloita alusta, Tumpelo. Sinä et ollut läsnä."
Tumpelo aloitti uudelleen. Toisen kerran hän pääsi 2 543 kierrokseen, ennen kuin hänen mielensä alkoi vaeltaa. Hän alkoi miettiä, kuinka paljon paremmin hän voisi kirjoittaa joulukirjaansa uudet solmimisniksit, jos hän vain pääsisi lukemaan 1000 Parasta Solmua -kirjansa uudelleen. Mitä solmuja hän käyttäisi lumilinnan sidontaan?
"Nolla!" Peikko Kanto jyrisi, astellen esiin pimeästä nurkasta. "Sinun silmäsi lasittuivat. Olit Tonttumaassa, Tumpelo, et Kelosyötteellä. Aloita alusta."
Kolmas, neljäs ja viides kerta päättyivät samalla tavalla. Tonttu Tumpelo tunsi turhautumisen ja tylsyyden musertavan hänet. Hänen sormensa olivat kipeät, niska jäykkä ja hänen silmänsä tuntuivat hiekasta tehdyiltä. Hän oli nyt istunut pöydän ääressä kaksi kokonaista päivää, ja hänen laskurinsa oli tuskin ylittänyt viittätuhatta.
Illan tullen, Peikko Kanto saapui jälleen.
"Lopeta tältä päivältä, Tumpelo," hän sanoi. "Huomenna jatkat. Muista, jokainen sekunti, jonka vietät jossain muualla kuin tässä hetkessä, on sekunti poissa matkastasi takaisin Joulumaahan. Läsnäolo, Tumpelo. Se on kaikkein tärkein solmu, jonka voit oppia."
Tumpelo hoiperreli takaisin kylmään kammioonsa ja nukahti heti. Unissaan hän käänteli puukiekkoa yhä uudelleen ja uudelleen. Hän tiesi, että hänen täytyi onnistua.
OSA V: LAHJATEHTAAN PIKA-APU
Samaan aikaan Tonttumaassa vallitsi täydellinen kaaos.
Romuttunut lahjatehdas
höyrysi yhä, ja Joulupukki seisoi keskellä romua, parta taas suorana ja myrskyisänä.
"Tämä ei käy!" Pukki huusi. "Joulu on tulossa! Tarvitsemme lahjoja! Ja me tarvitsemme ne nyt!"
Yksi tontuista, Tonttu Tuima, joka oli kuuluisa raudanlujasta logiikastaan, astui esiin.
"Pukki," hän sanoi. "Nykyinen automaatio on romua. Meidän on palattava perinteisiin. Pienet työpajat, käsintehdyt lahjat. Meidän on saatava kaikki tontut takaisin töihin. M***a, meillä on yksi kriittinen pullonkaula: Paketointi."
Tonttu Tuima levitti pöydälle kartan, jossa oli merkintöjä.
"Lapsia on yli miljardi. Jotta saisimme lahjat valmiiksi ajoissa, meidän on paketoitava lahjoja nopeudella, joka vaatii satojen tonttujen työvoiman vain solmujen tekemiseen. Ja meillä on vain tavallisia solmuja. Me emme ehdi."
Joulupukki tuijotti karttaa, kunnes hänen silmänsä osuivat yhteen Tuiman tekemään muistiinpanoon. Se oli pieni viittaus, joka oli ympyröity punaisella kynällä: Tarvitaan 'Kaikki Käärekirjat ja Paperisidontatekniikat – 1000 Parasta Solmua'.
Pukki löi nyrkin pöytään.
"Se kirja! Tumpelo vei sen! Hänellä on Joulun pelastamisen avain kainalossaan!"
Pukki tarttui puhelimeen ja soitti Lapin Portinvartijoille. Peikko Kanto vastasi.
"Pukki," Kanto murahti. "Tumpelo on täällä. Hän yrittää kääntää puukiekkoa. Hän ei ole oppinut kärsivällisyyttä. Hän on vasta 5 000:n kohdalla."
"Ei ole aikaa kärsivällisyydelle!" Pukki huusi. "Meillä ei ole paketoituja lahjoja! Kanto, minun on saatava se kirja! Tumpelon kirja sisältää kaikki salaiset lahjojen solmimistekniikat! Ne ovat ainoa tapa, jolla voimme paketoida yli miljardi lahjaa ajoissa!"
Kanto mietti hetken ja katsoi sitten kohti Tumpelon kammiota.
"Tämä on opettavainen tilanne, Pukki. Jos Tumpelo on läsnä ja pystyy suorittamaan tehtävänsä, hän saa kirjan takaisin. Jos ei, hän ei pysty auttamaan sinua. Ja hänen on opittava ensin läsnäolo, jotta hänestä olisi mitään hyötyä."
"Kuuntele minua, Kanto," Joulupukki sanoi. "Jos Joulu epäonnistuu, minä suljen portin Kelosyötteellä. Anna hänelle kirja! Se on joulun ainoa toivo!"
Kanto pudisti päätään. "Vala on vala, Pukki. Tonttu Tumpelon on ansaittava oikeus oppaaseensa. Olen hänen opettajansa, en hänen vartijansa. Tulemme kutsumaan sinua, kun hän on valmis. Siihen asti, meillä on oma tapamme asioida täällä."
Pukki heitti puhelimen lattialle. Joulu oli nyt Tonttu Tumpelon kyvystä riippuvainen, joka oli kaukana Lapin portilla, kääntämässä puukiekkoa.
OSA VI: KELOSYÖTTEEN HUMINA JA TONTTU TUMPELON OIVALLUS
Kolmas päivä Kelosyötteen luolassa alkoi Tonttu Tumpelon kannalta entistä synkempänä. Hän oli kääntänyt puukiekkoa yhteensä vain 6 123 kertaa. Hänen mielensä oli väsynyt, ja hän tiesi, että koko Joulumaa tarvitsi hänen kirjaansa. Turhautuminen alkoi muuttua epätoivoksi. Hän oli epäonnistunut tonttu.
Peikko Juuri tuli katsomaan häntä. "Oletko tylsistynyt, Tumpelo?" Juuri kysyi. "Tylsistyminen on kiireen ystävä. Se saa sinut etsimään uutta, kun vanha tuntuu riittämättömältä."
"Olen vain... huolissani," Tumpelo sanoi, kääntäen puukiekkoa mekaanisesti. "Pukki tarvitsee minun kirjani. Jos en saa solmuja paketoitua, Joulu epäonnistuu. Ja minä, joka olin vastuussa tehtaan tuhoamisesta, olen nyt ainoa, joka voi sen pelastaa. M***a te pidätte minut täällä kääntämässä puupalaa!"
Peikko Juuri istui Tumpelon viereen. Hän oli hiljaa pitkän hetken, hänen karvaiset korvansa liikkuivat hiljaa luolan äänien mukaan. "Mitä sinä kuulet, Tumpelo?" Juuri kysyi lopulta.
Tumpelo pysähtyi ja kuunteli. Hän kuuli oman sydämensä hakkaavan, sormien raapivan puukiekkoa ja kivien välissä valuvan veden tiputuksen. "Kuulen itseni, ja vettä," hän vastasi.
"Kuuntele tarkemmin," Juuri sanoi ja sulki silmänsä.
Tumpelo hengitti syvään. Hän unohti hetkeksi puukiekon ja keskittyi. Äkkiä hän kuuli jotain muuta: matalan, jatkuvan huminan, joka tuntui tulevan syvältä Kelosyötteen peikkometsän sisuksista. Se oli kuin maanalainen, lempeä hengitys. "Kuulen... huminaa," Tumpelo sanoi, hiljaa. "Miltä se kuulostaa?"
"Se on Kelosyötteen peikkometsän oma ääni," Peikko Juuri kuiskasi. "Metsä elää hitaasti. Peikot elävät hitaasti. Me emme kiirehdi, Tumpelo. Me annamme asioiden olla. Sen sijaan, että olisit lukenut kirjaa, sinun olisi pitänyt kuunnella sen ääniä. Jokainen puukiekon kääntö on osa tätä hiljaista tanssia, jos vain olet siinä mukana."
Tumpelon aivot naksahtivat paikoilleen. Hän oli aina ajatellut lukemista, juonenkäänteitä ja joulutarinoita, m***a hän ei ollut koskaan todella ajatellut tässä hetkessä olemista. Kiekko oli vain tehtävä, este. M***a Peikolle se oli läsnäolo.
Tumpelo otti puukiekon uudelleen käteensä ja aloitti kääntämisen. Hän ei enää laskenut, kuinka m***a kertaa hän oli kääntänyt sitä. Sen sijaan hän keskittyi puun pintaan, siihen, miltä se tuntui hänen sormenpäissään, ja siihen, miltä sormien liike tuntui hänen käsivarressaan. Hän antoi Kelosyötteen peikkometsän huminan täyttää mielensä, kääntäen kiekkoa rytmisesti.
Tumpelo käänsi kiekkoa. Hän tunsi olonsa levolliseksi. Hän oli kuin puu, joka kasvaa. Ja sitten, aivan yllättäen, hän tunsi sormissaan pienen, m***a selkeän naksahduksen.
Hän oli kääntänyt puukiekkoa 16 789 kertaa.
Hän nosti päänsä ja katsoi Peikko Juurta. "Valmista," hän kuiskasi. "Olen valmis."
Peikko Juuri hymyili, ensimmäistä kertaa. Hänen kasvoillaan oli tuhansien vuosien viisaus. "Tiesin, että onnistuisit, kun lakkasit yrittämästä ja aloit vain tekemään," Juuri sanoi. "Tule, Tumpelo. Kanto odottaa sinua."
OSA VII: TONTTU TUMPELO JA SOLMUJEN TAITO
Tumpelo ja Juuri astuivat ulos Kelosyötteen kiviluolasta. Peikko Kanto istui edelleen portin edessä, ja Tumpelon paksu kirja oli hänen vieressään.
"Olen kuullut," Kanto sanoi, ääni yhä karkea, m***a siinä oli nyt ymmärrystä. "Olet oppinut. Tonttu Tumpelo, sinulla on nyt lupaus palata Tonttumaahan (Tonttumaa on oma maailma Joulumaan sisällä. Siellä tontut tekevät lahjoja). M***a sinun on ensin pelastettava Joulu. Pukki tarvitsee kirjaasi, ja nyt kun olet oppinut läsnäolon, vain sinä voit käyttää sitä oikein."
Kanto ojensi Tumpelolle kirjan. Tumpelo otti sen, ja tunsi sen painon kädessään. Se ei ollut enää vain pakkomielle, se oli työkalu.
"Kelosyöte on Lapin portti," Peikko Juuri sanoi. "Me olemme sen portinvartijoita, m***a emme vanginvartijoita. Tehtäväsi on nyt mennä takaisin Tonttumaahan ja opettaa lahjojen paketointi. Käytä kirjan Viisas Solmu -tekniikkaa. Se on solmu, joka säästää sekunteja, m***a joka vaatii tekijältään täydellistä keskittymistä ja läsnäoloa. Jos lasket sen aikana ajatuksesi harhailemaan, se purkautuu."
"Ja Tumpelo," Kanto lisäsi. "Muista tämä: Sinun suurin lahjasi ei ole kirjan solmu, vaan se, että olet oppinut olemaan. Ole läsnä työssäsi, älä unelmissasi."
Tohelo nyökkäsi. Hän halasi Peikko Juurta, joka yllättäen ei ollutkaan niin karvainen ja ryppyinen kuin oli aluksi luullut.
Hetkeä myöhemmin Tonttu Tumpelo, Kaikki Käärekirjat ja Paperisidontatekniikat kainalossaan, ratsasti taas Joulupukin vanhimman poron, Pölkyn, selässä. Hän suuntasi takaisin Tonttumaahan, aivan uutena tonttuna. Kelosyötteen portinvartijat, peikot Kanto ja Juuri, katselivat hänen peräänsä ja hymyilivät tyytyväisinä.
Joulu oli yhä vaarassa, m***a nyt heillä oli toivo: tonttu, joka osasi olla läsnä.
Osa VIII: VIISAAN SOLMUN SALAISUUS
Tonttu Tumpelo, ratsastaen Pölkyn selässä, saapui takaisin Tonttumaahan suoraan romuttuneen lahjatehtaan raunioille. Pölyn ja höyryn seasta tontut olivat yrittäneet improvisoida uusia, pieniä pajoja, m***a tunnelma oli hermostunut ja lahjakasat kasvoivat pakkaamattomina. Joulupukki oli puristamassa ohimoitaan ja Tonttu Tuima näytti siltä, että hän olisi valmis itkemään.
"Tumpelo!" Joulupukki huudahti helpotuksesta ja raivosta sekaisin. "Saitko kirjan? Oletko valmis tuhoamaan seuraavan asian, vai oletko oppinut jotain?"
Tumpelo astui esiin, suorat ja terävät katseet osuivat häneen. Hän ei harhaillut. Hän oli läsnä. "Olen oppinut paljon, Pukki," Tumpelo sanoi rauhallisesti. "Ja minulla on ratkaisu. Lahjojen määrä on miljardeissa, ja tarvitsemme nopeamman paketointitekniikan. Tarvitsemme Viisaan Solmun."
Tohelo avasi paksun kirjansa ja löysi nopeasti sivun, jolla oli monimutkainen piirros. "Viisas Solmu on kirjan nopein ja kestävin solmu. Sen tekeminen vie vain sekunnin, m***a se vaatii tekijältään täydellisen keskittymisen," Tumpelo selitti. "Kuten Kelosyötteen Peikot minulle opettivat: jos tontun mieli harhailee, solmu purkautuu. Vain täydellinen läsnäolo tekee solmusta ikuisen."
Tonttu Tuima astui lähemmäs ja katsoi piirrosta. "Se on mahdoton solmu! Se vaatii neljää kättä!"
"Ei," Tumpelo vastasi. "Se vaatii kaksi kättä ja yhden, täysin keskittyneen mielen."
Tumpelo kokosi Joulumaan taitavimmat paketointitontut kokoon. Hän istui heidän eteensä, Kaikki Käärekirjat auki, ja aloitti opettamisen. Hän ei selittänyt tekniikkaa vain käsillä, vaan myös tunteella.
"Unohda Joulun kiire, unohda lahjalistat, unohda se, mitä teet huomenna. Keskity vain paperiin, nauhaan, ja tähän hetkeen. Tässä on Viisas Solmu: Kierros, veto, ristiveto, tiukennus."
Aluksi tontut epäonnistuivat. Lahjanauhat purkautuivat, paperit repeytyivät, ja tontut hermostuivat. "Katsoit pois!" Tumpelo sanoi yhdelle. "Mietit, mitä Joulupukki ajattelee!" hän sanoi toiselle. "Ajattelit lounasta!" hän sanoi kolmannelle.
Tumpelo ei raivonnut. Hän oli kärsivällinen, Peikkojen opettama. Hän muistutti tonttuja Kelosyötteen peikkometsän huminasta ja puukiekon kääntämisestä. "Tuntekaa paperin pinta. Antakaa itsenne olla osa tätä hetkeä. Älkää kiirehtikö," hän kehotti.
Pian, yksi tontuista onnistui. Sitten toinen. Ja kolmas. Viisas Solmu oli nopea ja täydellinen, ja se pysyi kiinni. Kun tontut alkoivat keskittyä, he saivat vauhdin päälle. Se oli kuin virta, joka kulki tontusta toiseen: keskittynyt, rytmikäs paketointi.
Tonttu Tuima, joka oli seurannut opetusta epäluuloisesti, tarttui itse nauhaan. Hän yritti Viisasta Solmua kerran, epäonnistui, yritti uudelleen, epäonnistui. Hän sulki silmänsä, hengitti syvään ja muisti Tumpelon sanat: Ole läsnä. Kolmannella kerralla hän onnistui. Täydellinen, kaunis, nopea solmu.
Pienet työpajat alkoivat soida uudenlaisesta, keskittyneestä energiasta. Viisaan Solmun ansiosta Joulumaan lahjatuotanto räjähti käsiin. Lahjat paketoitiin nopeammin kuin koskaan, täydellisesti ja kestävästi. Joulun kiire muuttui Joulun rauhaksi ja tehokkuudeksi.
Osa IX: TUMPELON PALKINTO
Viimeinen lahja, pikkuruinen nukke, paketoitiin Jouluaattoa edeltävänä iltana. Tontut olivat uupuneita, m***a onnellisia. Tonttu Tumpelon ansioista Joulu oli pelastettu.
Joulupukki astui ulos ja katsoi ympärilleen: pienet, siistit pajarakennukset, tyytyväiset tontut ja miljoonat valmiit lahjat. Hän käveli Tonttu Tumpelon luo, joka oli juuri laittamassa paksua kirjaansa takaisin arkistoon.
"Tonttu Tumpelo," Joulupukki sanoi, ääni lämmin ja syvä. "Aloitit tämän vuoden tuhoamalla Tonttumaan modernin teollisuuden. M***a Kelosyötteellä Lapin Portinvartijat opettivat sinut läsnäolon taitoon, ja sinä pelastit Joulun opettamalla meille vanhan kirjan salaisuuden."
Pukki antoi Tumpelolle pergamentin. Se oli uusi valtakirja, joka korvasi karkotuksen.
"Sinä olet Tonttu, jonka nimi tarkoittaa nyt täydellisyyttä, ei kömmähdystä. Sinun uusi paikkasi Joulumaassa on minun henkilökohtainen opettajani ja ohjaajani. Sinun tehtäväsi on opettaa kaikille tontuille, minä mukaan lukien, kärsivällisyyttä ja läsnäoloa. Sinä olet Joulun Mielenrauhan Mestari."
Tonttu Tumpelo hymyili. Hänen tonttulakkinsa pysyi tiukasti päässä. Hän ei enää haaveillut joulun suurimmasta seikkailutarinasta. Hän tiesi, että hänen elämänsä oli jo tarina.
"Ja Joulupukki," Tumpelo sanoi, "minulla on ehdotus uudesta tehtaasta. Sen sijaan, että rakennamme suuren, monimutkaisen rakennelman, rakennamme pienen, m***a tehokkaan solmupajan. Ja sen viereen, Tonttumaan ensimmäisen lukutuvan, jossa jokainen tonttu saa lukea joka päivä tunnin. M***a siellä opetetaan myös kuuntelemaan Kelosyötteen Peikkometsän huminaa."
Joulupukki nauroi sydämensä pohjasta. "Sopii, Mielenrauhan Mestari Tumpelo. Sopii täydellisesti."
Seuraavana aamuna, Joulupukki ja Tonttu Tumpelo lensivät jakamaan joulunlahjat maailmalle. Kelosyötteen portilla, Peikot Kanto ja Juuri, näkivät heidät taivaalla. "Hän oppi nopeasti, kun hän lakkasi kiirehtimästä," Peikko Juuri sanoi. "Ja hän opetti heidät käyttämään kirjaansa oikein," Peikko Kanto murahti. "Läsnäolo. Se on kaikkein paras solmu."
Ja niin, Tonttu Tumpelo ei koskaan enää lukenut töissä, m***a hänestä tuli kaikkein tärkein tonttu Joulumaassa, se, joka muistutti kaikkia pysähtymään, kuuntelemaan, ja olemaan läsnä Joulun taikuudessa.
HYVÄÄ JOULUA!
